Solos L SM-johtoon
14.6.2014
Porthan-Broddell otti johtopaikan Tampereen SM-kisoissa Helsingin Ratsastajien Eevamaria Porthan-Broddell otti johdon senioreiden SM-kouluratsastuksessa ensimmäisellä osuudella ruunalla Solos Lacan prosentein 70,10 jättäen taakseen kolmatta perättäistä mestaruutta havittelevan Stella Hagelstamin. Hagelstam on nyt Grand Prix’n jälkeen toisena tammalla Soraya II (68,78) ja kolmantena oriilla Chopin III (67,88). Kilpailu ratkeaa sunnuntaina vapaaohjelmassa Tampere Dressage Festivaleissa Tampereen Niihamassa, kun kahden osakisan tulokset ynnätään yhteen. - Tykkään hevosestä ihan mielettömästi, se on maailman täydellisin hevonen. Joka kerran kun ratsastan sillä radalle, minulla on hauskaa. Olemme kauden aikana parantaneet kisa kisalta, mikä on aika hyvä. Moni asia olisi voinut mennä tänään paremmin, mutta moni meille vaikea kohta onnistui taas hyvin. Olen tyytyväinen, mutta kyllä me vieläkin parempaan pystymme. Kaikki mitä olemme saavuttaneet, on pelkkää bonusta tuon ikäisen hevosen kanssa, Porthan-Broddell toteaa. Porthan-Broddellin hevonen on jo 18-vuotias. Se on aiemmin kilpaillut hyvällä menestyksellä pikkukierrostasolla ja tehnyt yhden gp-startin prosentein 54. - Taustalla on sikäli hauska tarina, että olen ollut aina ihan hulluna siihen hevoseen. Yritin ostaa sen, kun se oli neljä, ja olen ihaillut sitä salaa kaikki nämä vuodet. Kun se tuli myyntiin, minulla oli mahdollisuus välittää se oppilaalleni. Kun hän keskittyi enemmän opiskeluihinsa, hevonen jäi vähän turhan pantiksi. Se on aina ollut terve ja tylsistyy, jos sillä ei ole tekemistä, se selvästi kaipasi töihin, ratsastaja kertoo. Hagelstam otti viikko sitten Ypäjällä tuplavoiton kansainvälisessä kilpailussa hevosillaan. Sunnuntain ratkaisunpaikoille hän valitsee taistelukumppanikseen Sorayan. - Olen tosi pahoillani, hevoseni osaa ohjelman näköjään paremmin kuin minä itse, se lähti ennakoimaan muutamia liikkeitä, mistä tuli virheitä ja tahtirikkoja. Ne maksoivat paljon. Chopin oli tänään ok, mutta vähän väsyneen tuntuinen. Sillä on ollut monta kisaa perättäin. Ei superhyvä, mutta ok, Hagelstam toteaa. Kilpailu jouduttiin käymään lauantaina hallissa, koska loppuviikon sateet olivat piesseet ulkokenttää rankasti. Sunnuntaina päästään näillä näkymin ulos aurinkoon. - Minun hevoseni ovat hallissa yleensä vaisumpia, ulkona ne ovat iloisempia ja esiintyvät mieluummin. Ymmärrän että kilpailu piti siirtää sisälle, koska kenttä oli niin liukas. - Minun kohdallani ratkaisi se, että voittaja sai muutaman kasin, piruetista ja ratsastajalle. Ratsukko suoritti tasaisimmin gp-tasolla. Kun Nipsun rata läheni loppua, sanoin että tässä taitaa olla voittaja. Stellalla on tasaiset hevoset, tamma on rutinoinut ja oriissa on wow-faktoria tulevaisuutta ajatellen. Molemmat ratsastajat haluavat pärjätä, ottavat radalta kaikki pisteet, päätuomari Maria Colliander sanoo. Ida-Lotte Peltoniemi ja Top Tilas poneissa kullalle Poniratsukoiden mitalikilpailusta muodostui todella tiukka. Ensimmäisen osakilpailun perjantaina voitti niukalla erolla Ypäjän Ratsastajien Ida-Lotte Peltoniemi ponilla Top Tilas, kun taas lauantain vapaaohjelman ratsasti nimiinsä Husön Ratsastajien Mea Packalén V.K. Nestorilla. Yhteenlasketuissa loppupisteissä Peltoniemi päihitti Packalénin erittäin niukasti, alle pisteen erolla. Pronssille kipusi Lohjan Ratsastajien Lousie Jönsson ponilla Armando IV. Viisitoistavuotiaalla kultamitalistilla on vasta kahdeksanvuotiaalla ponillaan vielä yksi ponivuosi jäljellä. - Tänään oli vähän sattumaa mukana, ponini hätääntyi muiden musiikeista, ja sain ratsastettua avut läpi vasta viimeisillä minuuteilla. Radalla se oli parempi, mentiin vähän into piukeana, mutta se väläytteli myös hienoja pätkiä. Eilen se oli teknisesti vielä parempi. Mahtavaa, kun oli näin tiukka kilpailu. Meillä on ollut täällä ihan huiput kaksi päivää, mistä kiitos kuuluu valmentajalleni Kerstin Nybergille, tuore SM-voittaja toteaa. Seuraavaksi tähtäimessä ovat PM-kilpailut Kristiansandissa Norjassa kahden viikon päästä, kuten myös hopeamitalistilla. - Tosi hyvin meni, lähdin hakemaan mitalia ja tuo piste-ero ei harmita. Ponini on tosi nöyrä ja eteenpäinpyrkivä, ei kauheasti pelkää kaikkea, vantaalainen Packalén, 15, toteaa. Ratsastajaa valmentaa Mikaela Soratie. PM-kilpailujen jälkeen vuorossa on kauden päätähtäin eli EM-kilpailut Irlannissa heinäkuun lopussa. - SM-voittajalla oli laadukas, hieno poni, ja oli tänään kürissä mielenkiintoinen ja hyvä ohjelma. Ongelmana oli, että se oli liian innostunut ja jännittynyt, mikä aiheutti virheitä ja maksoi voiton. Hopeamitalisti teki nätin ohjelman ja esitti hyvin täsmällistä ratsastusta, luokan päätuomari Irmeli Summanen toteaa. Senioreiden Suomen mestaruus ratkeaa sunnuntaina vapaaohjelmassa alkaen klo 13. Junioreiden kultamitaleista mitellään klo 11 alkaen. Kilpailun järjestää Tampereen Ratsastusseura ry. Kilpailunjohtajana toimii Irmeli Heliö ja tuomariston puheenjohtajana Paula Nystén. Yleisöllä tapahtumaan on vapaa pääsy!
SM-LUOKKIEN ALUSTAVA AIKATAULU Sunnuntai 15.6.2014 klo 11:00 Juniorit SM-Finaali klo 14:00 Seniorit SM-Finaali
TELEVISIOINTI SRL:n nettikanavalla sunnuntaina Sunnuntain ratkaisun paikat senioreissa alkaen klo 13 ja junioreissa klo 11! |