SRL:n ansiomerkkejä

24.11.2014

Marko ja menestyksekäs SM-joukkue tänä kesänä Harjussa.
Marko ja menestyksekäs SM-joukkue tänä kesänä Harjussa.

KorK:in hallituksen jäsen Marko Björs sai kultaisen ansiomerkin

Ratsastajainliiton syyskokous palkitsi ratsastuksessa ansioituneita

 

Suomen Ratsastajainliiton vuosikokous pidettiin sunnuntaina 23. marraskuuta Helsingissä. Edustajisto päätti myöntää Dressage Team Travers ry:n esityksestä kultaisen ansiomerkin helsinkiläiselle Marko Björsille. Björs on  toiminut junioreiden ja nuorten ratsastajien kouluratsastuksen maajoukkuevalmentajana nostaen ikäryhmien kilpailutasoa aina joukkueiden saamiseen PM- ja EM-tasolle. Björs kehittänyt kilpailutoimintaa myös liiton kouluratsastuskomitean jäsenenä. Hän toiminut arvostettuna kouluratsastustuomarina ja ansioitunut myös kilpailujen järjestäjänä eri toimihenkilötehtävissä. Björs on menestyksekäs kilparatsastaja, edustanut Suomea  juniorina ja nuorena ratsastajana PM- ja EM-kilpailuissa. Seniorina hän on voittanut mm. Suomen mestaruuden ja SM-joukkuekultaa ja kilpaillut kansainvälisellä tasolla. Björs on tehnyt ratsastusta tunnetuksi myös toimittajana sekä julkaissut kaksi ratsastusaiheista kirjaa.