NBCH Ypäjä

2.7.2016

Jaana Kivimäki ja Bellilene. Kuva: Anna-Kaisa Rantalainen
Jaana Kivimäki ja Bellilene. Kuva: Anna-Kaisa Rantalainen

Pararatsastaja Jaana Kivimäki ja Bellilene saivat PM-kultaa

Jaana Kivimäki ja Bellilene - kaksi PM-kultamitalia
kaulassa keveästi kohti Rioa
 

Pararatsastuskentällä Ypäjän Hevosopistolla kuultiin jälleen Suomen kansallislaulu, kun Kouvolan Jaana Kivimäen kaulaan pujotettiin kultamitali ryhmän 1b vapaaohjelmakilpailun jälkeen. Kivimäen ja Bellilenen  (70,67 %) jälkeen vammaisratsastuksen Baltian ja Pohjoismaiden mestaruuksissa Finnderbyssä hopealle ratsasti Ruotsin Eva Lundqvist Donnergrafilla (66) ja luokan kolmansia olivat Venäjän Nina Anufrieva ja Elastika (64,83).
 

- Minulla oli ennestään PM-hopeaa ja pronssia, onhan se hienoa saada myös kultaiset mitalit. Todella hyvillä mielin lähden ajelemaan kohti kotia ja olen myös tyytyväinen tuomareiden kommentteihin, niiden perusteella tiedän missä voimme vielä parantaa, Kivimäki sanoo.

Ratsastajalla on ennestään mm. EM-hopeaa ja seitsemäs sija Lontoon paralympialaisista.
 

-Kaikki kolme rataa näissä kisoissa olivat onnistuneita. Omasta mielestäni olin torstain henkilökohtaisessa ohjelmassa parhaiten sisällä radassa, tänään meni oma flow vähän sekaisin, kun Bellen säikähdettyä jouduin vähän herättelemään sen huomiota sitä radan sisäpuolella, Kivimäki kertoo.
 

Kivimäen tarkoitus oli vaikeuttaa vapaaohjelmaa ottamalla mukaan myös pohkeenväistöt ja saada paremmat prosentit, mutta hän jäi alun hevosen säikähdyksen vuoksi jälkeen musiikista ja päätyi tekemään vanhan ohjelman ilman väistöjä.
 

Ratsukko on kehittynyt huimasti viimeisen puolen vuoden aikana, kun sponsori on mahdollistanut valmentautumisen jopa kolme kertaa viikossa. Tämän myötä myös Kivimäen lihakset ovat vahvistuneet ja ratsastaminen on helpompaa.
 

-Belle on ollut minulla nyt puolitoista vuotta. Lähdimme hakemaan Hollannista pientä hevosta, mahdollisesti ylikasvanutta ponia. Kotona huomasimme, että tuli ostettua 175 senttiä korkea hevonen. Belle on vähän tammamainen, mutta luottamus hevoseen on vahvistunut todella paljon. Ratsastan Bellen 3-5 kertaa viikossa, lisäksi avustajani Jenni Hauhia ratsuttaa sitä koulussa, esteillä ja maastossa.
 

Kotona Rion paralympialaisiin valmistautuva ratsukko keskittyy pääasiassa vapaaohjelman rataharjoitteluun. Ennen Rioa ohjelmassa on ainakin vielä SM-kisat elokuussa sekä mahdollisesti kakkostason kisoja treenimielessä. Myös valmennuksia jatketaan säännöllisesti lähtöön asti. Jo yhdet paralympialaiset käyneenä Kivimäki kertoo olevansa rauhallisin mielin. Stressiä aiheuttaa ainoastaan se, ettei hänen omaa henkilökohtaista avustajaansa saatu akkreditoitua matkaan mukaan.
 

Kivimäen tavoitteena on saada Riossa ainakin pistesijoitus.
 

-Keväällä Belgiassa kanssani kisasivat kaikki maailman kovimmat pararatsastajat. Sijoitukseni heidän joukossaan olivat 6. ja 7. eikä prosenttiero ollut suuri, joten mitalikaan ei ole lainkaan mahdottomuus.
 

Menestystä myös muille suomalaisille
 

Oulun Teija Kurikka sai hienosti ratsastetun vapaaohjelman jälkeen myös jo toisen PM-kultamitalinsa. Tuloksella 69,17 ratsukko otti luokkavoiton venäläisten Aleksandr Dimitrievin (68,83) ja Yevgeny Nikolaevin (66,50) ottaessa sijat 2 ja 3.
 

Ryhmän III kultaa voitti jälleen Ruotsin Louise Etzner Jakobsson upealla Zernardilla (76,08). Lohjalainen Kaisla Osara Kom Furikolla nousi hienosti hopealle (71) ja pronssille ratsasti jälleen Tammisaaren Johanna Lindblad Kain Aapelilla (69,58).
 

Ryhmässä IV kullan vei Norjan Stine Skillebekk, hopealle ratsasti Ruotsin Christina Petersson. Pronssimitalin sai Norjan Rachell V. Legreid ja porilaisen Sari Kaijanmäen tulos riitti neljänteen sijaan.
 

Ryhmän 1a voitton vei jälleen Latvian Rihards Snikus – King of the Dance, hopealle nousi Ruotsin Anita Johnsson  Dear Friendilläja pronssia nappasi Norjan Jens Lasse Dokkan hevosella Heiberg.

Kaikki tulokset http://online.equipe.com/fi/competitions/16962