"Masi" neljäs Hagenin GP:ssä

27.4.2014

Lindh ja "Masi" Tanskan EM-kisoissa 2013 (kuva: SRL).
Lindh ja "Masi" Tanskan EM-kisoissa 2013 (kuva: SRL).

15 parasta mukaan sunnuntain vapaaohjelmaan

Kouluratsukko Mikaela Lindh ja 16-vuotias Skovlunds Más Guapo aloitti MM-kauden räväkästi. Hagenissa neljä tähden tasolla kilpaillut ratsukko sijoittui Grand Prix -luokassa neljänneksi tuloksella 69,4 prosenttia maksimipisteistä. Ratsukko on kilpaillut edellisen kerran kansainvälisellä tasolla viime marraskuussa Tukholmassa, jossa herkän hevosen allergia äityi pahaksi.

-Annoin Masin tarkoituksella palautua riittävän pitkään, jotta se on taas täysin balanssissa. Nyt keväällä myös laitumelle pääsy helpottaa tilannetta.

-Alkuratamme oli heikko. Masi oli alkuun vähän jännittynyt ja pinkeä, ja kompastui ensimmäisessä sulkutaivutuksessa. Sen jälkeen suoritus parani, mutta olisin itse voinut vaatia hevoselta siinä vaiheessa enemmän ja saada muutaman pinnan lisää, Lindh kertoo ratsukon kauden avauksesta.

Luokan voitti Patrik Kittel 10-vuotiaalla orilla Deja 5 tuloksella 74.24 prosenttia. Hollantilainen Hans Peter Minderhoud oli toinen Glock's Romanovilla ja tanskalainen Lars Petersen kiilasi Mariettilla Lindhin edelle kolmanneksi 0,18 prosentin erolla.

Koulumaajoukkueen valmentaja Emile Faurie oli mukana Hagenissa ja auttoi ratsukkoa valmistautumisessa kilpailuun.

-Hän oli kyllä avuksi. Minulla on hänen kanssaan hyvä yhteistyö. Käytimme kaksi päivää valmistautumiseen, ja se oli oikein hyvä kokemus, Lindh kiittää.

Lindh kilpailee sunnuntaina gp-vapaaohjelmassa, johon pääsee mukaan tämän päivän luokasta 15 parasta. Stella Hagelstam starttaa sunnuntaina Chopin III:lla lohdutusluokassa. Terhi Stegars kilpailee matalammalla tasolla.

Kouluratsastusta CDI4* Hagen, Saksa
Tulokset 26.4.
FEI Grand Prix. Karsinta gp-vapaaohjelmaan. Lähti 20, sijoittui 9.
1) Patrik Kittel / Deja 5, SWE 74.24 %
2) Hans Peter Minderhoud / Glock's Romanov, NED 73.34 %
3) Lars Petersen / Mariett, DEN 69.58 %
4) Mikaela Lindh / Skovlunds Más Guapo, FIN 69.4 %

Täydet tulokset: http://reitturniere-live.de/2014/hagen/c4_result.html
Järjestäjä: www.psi-events.de