WC-finaali tiukassa
14.3.2015
Stegars taisteli, on toistaiseksi 2:lla varasijalla finaaliin
Terhi Stegars taisteli loppuun asti paikasta maailmancupin finaaliinKouluratsastaja Terhi Stegars otteli viimeisen erän paikasta maailmancupin finaaliin oriilla Axis TSF lauantaina Länsi-Euroopan liigan viimeisessä ja ratkaisevassa osakilpailussa 's-Hertogenboschissa, Hollannissa. Tulos 74.33 prosenttia GP vapaaohjelmassa toi 13. sijan eikä parantanut ratsastajan asemia liigassa, josta finaalipaikan saa yhdeksän kärki.Stegars antoi kaikkensa ja ratsukko teki hienon ja sujuvan ohjelman. Arpaonni sijoitti Stegarsin kuitenkin ensimmäiseen lähtöruutuun, mistä ratsastaja totesi jo perjantaina illalla, että se ei ole todellakaan helpoin paikka pistejahtia ajatellen, sillä yleisö ja tuomarit eivät yleensä ehdi lämmetä ensimmäisiin suorituksiin. Radan jälkeen Stegars tiesi olleensa valitettavasti oikeassa.- Olen oikein tyytyväinen suoritukseen ja pettynyt pisteisiin. Mutta tämän nyt tiesi jo etukäteen, mitä ensimmäinen starttipaikka tarkoittaa, hän kommentoi.Suomalaisratsukko oli edellisessä kilpailussaan Neumünsterin maailmancupissa kuukausi sitten kuudes tehden samalla ennätyksensä Grand Prix vapaaohjelmassa lukemin 77,6 prosenttia. Maailmancupin osakilpailun voitti Hollannin Edward Gal ratsulla Glock`s Undercover lukemin 84.93. Toiseksi tuli Saksan Isabell Werth Don Johnsonilla (81.65) ennen Hollannin Hans Peter Minderhoudia ja Glock`s Flirtiä (80.43). Länsi-Euroopan liigan voitti alustavan laskelman mukaan Hollannin Edward Gal ennen Saksan Jessica von Bredow-Werndliä. Saksa ja Hollanti hallitsivat sarjaa, mutta eivät saa kaikkia kärkisijan ratsastajiaan mukaan, sillä kukin maa saa vain kolme paikkaa finaaliin. Britti Charlotte Dujardin puuttuu listalta, sillä hän saa kutsun automaattisesti edellisen finaalin voittajana.
Stegarsin kanssa tasasijoissa yhdeksäntenä ennen viimeistä osakilpailua sarjassa ollut Ruotsin Paulinda Friberg sijoittui di Lapponialla nyt kahdeksanneksi nousten ottamaan yhdeksännen finaalipaikan. Ohituskaistaa käytti myös Sveitsin Marcela Krinke Susmelj, joka teki ratsulla Smeyers Molberg neljännen mukaan laskettavan tuloksensa sarjassa parantaen samalla sijoitustaan. Stegars on näillä näkymin Länsi-liigan lähtijöistä toisella varasijalla. FEI ei ilmeisesti jaa kilpailuun wild card -kutsuja kuten aiempina vuosina.
Lopullinen tilanne varmistuu FEIn päivitettyä sarjataulukon ja tiedotettua kaikki finaalipaikan saaneet. 14.3. Kouluratsastuksen maailmancup CDI-W 's-Hertogenbosch, Hollanti Julkaisuvapaita arkistokuvia Stegarsista http://srl.kuvat.fi/kuvat/Terhi+Stegars/ Lisätietoa sarjasta, säännöt ja tulokset FEIn sivuilla: LINKKI |