Emma Kanerva Englantiin

16.8.2015

Emma ja Emila. Kuva SRL/Sonja Holma
Emma ja Emila. Kuva SRL/Sonja Holma

9 vuotta Saksassa jää taakse

Emma Kanerva muuttaa hevosineen Englantiin

Emma Kanerva nautti katsomossa jännittävästä finaalista, ja kun hän jätti kisapaikan taakseen, edessä siinsivät uudenlaiset maisemat. Ratsastaja on päättänyt jättää yhdeksänvuotisen pestinsä olympiamitalisti Hubertus Schmidtin tallilla Paderbornissa, Saksassa ja lähteä Isoon-Britanniaan Suomen maajoukkuevalmentaja Emile Faurien Heath Farmille.

Muutto on edessä viimeistään lokakuun lopussa, mahdollisesti jo aiemmin, mikäli työtilanne Schmidtin Fleyenhofissa antaa myöden. Kanervalle päätös oli merkittävä.

-  Koko elämää ei muuteta yhdessä yössä, olen miettinyt tätä ratkaisua paljon. Yhdeksän vuotta on pitkä aika. Olen oppinut Hubertukselta todella paljon ja ollut erittäin tyytyväinen, että olen saanut olla siellä niin kauan. Mutta ennen kuin asetun kokonaan aloilleni, on hyvä nähdä muutakin. Haluan oppia lisää, saada uutta inspiraatiota ja uusia työkaluja pakkiini, Kanerva kertoo.

- Olen tehnyt Emilen kanssa paljon yhteistyötä maajoukkueessa, joten hänen paikkansa oli luonnollinen valinta. Tulemme hienosti toimeen ja hän pitää hyviä valmennuksia. Haluan oppia lisää englantilaisilta. Pidän myös Englannin hevosystävällisestä kulttuurista, hevoset pääsevät ulos ja laitumelle, uskon että minä ja hevoseni viihdymme siellä.

Mukaan Englantiin lähtevät myös nimikkohevoset, 12-vuotias Aachenin EM-ratsu Sini Solina sekä 9-vuotias Sini Soul. Sinituote on ollut Kanervan taustatukena pitkäjänteisesti vuosien ajan.

- Monica ja Ilkka Brotherus tukevat molemmat päätöstäni. Takana on pitkä yhteinen taival ja olen kiitollinen heidän panoksestaan, mikä mahdollistaa tällaisenkin ratkaisun.

Kanerva lähtee Faurielle nimenomaan valmentautumaan, ei töihin, ja aloittaa samalla itsenäisenä yrittäjänä.

- Otan sinne mielelläni myös omia asiakkaita, hevosia valmennukseen ja kilpailutettaviksi, Kanerva sanoo.

Faurien luona valmentautuvat myös suomalaisratsastajat Nina Nilosaari ja Kikka Suomio.

Faurie on edustanut maataan kahdesti olympialaisissa, kolmesti MM-kisoissa ja kuusi kertaa EM-tasolla, millä hän on voittanut joukkuekultaa Rotterdamissa 2011 ja henkilökohtaista pronssia Lipicassa 1993, muiden mitalien ohella.

Faurien oppeihin on mahdollista tutustua tarkemmin kouluratsastusklinikalla Ruskeasuolla 12. syyskuuta. Myös Kanerva on lupautunut esiintymään tilaisuudessa. Klinikan järjestää Kouluratsastuksen Kannatusyhdistys ry.