Knock Out myös Ruosteelle

23.10.2016

Kaksintaistelukisa sai yleisön mukaan

Henri Ruoste tyrmäsi laukalla ja lennokkuudella Knock Out -vastustajansa

Kouluratsastajat mittelivät sunnuntaina hauskassa ja haastavassa kaksintaistelussa Helsinki Porsche Horse Show´ssa. Dressage Knock-Out -kilpailussa tuomareille esitettiin vaativimpia GP-liikkeitä samanaikaisesti pareittain, ja parempi ratsukko eteni jatkoon yleisön hurratessa suosikkinsa puolesta.

Loppuottelussa Henri Ruoste kukisti aina vain upeammin esiintyvällä Roblellaan Anna Von Wendtin ja Denzelin, jotka pistivät huikeasti kampoihin tiukassa ottelussa aivan viime metreille. Kolmannen sijan vei Per Duvefelt – Edvin ja neljänneksi nousi Stella Hagelstam tammalla New Hill Julitrea. Ruoste oli Helsingin kouluratsastuksen kukistumaton kuningas kolmen voiton suorallaan.

- Oli hauska tulla kilpailemaan tänne ja loistavaa, kun pääsi ratsastamaan kolmesti kahden radan sijaan. Knock Out oli todella hauska ratsastaa ja kiva luokka niin ratsastajille, tuomareille kuin hevosillekin. Hevoseni parhaat vahvuudet ovat vielä tulossa, mutta se on kehittymässä oikeaan suuntaan ja antaa kerta kerran jälkeen paremman fiiliksen satulaan radalla, Ruoste hymyili luokan jälkeen.

Myös von Wendt säteili iloisena lehdistötilaisuudessa.

- Tosi hyvät fiilikset, Denzel ei ollut kovin hyvä torstaina, eilen se oli jo vähän parempi ja tänään paransi entisestään. Jos kilpailut jatkuisivat vielä kaksi viikkoa, voisi yltää vaikka mihin, hän virnisti.

Luokan toinen tuomari Irmeli Summanen piti tehtävästään.

- Tämä on vaihtelua tavalliseen ja rennompaa, kun tuomareina voimme keskustella keskenemämme ratkaisuista. Mutta samoin kuin kouluratsastuksessa muutenkin, laatu ja virheet ratkaisevat. Oli todella hauska katsoa suorituksia ja ihana nähdä, miten hevoset paranivat kierros kierroksella, esimerkiksi Henrin hevosen hieno laukka tuli aina vain hienommaksi.

Kansainvälistä kouluratsastusta
Knock-Out Presented by Westerback, kouluratsastus. Lähtöjä 8, sijoittui 8.
1) Henri Ruoste/Roble, Suomi 10 %, 2) Anna Von Wendt/Denzel, Suomi 8 %, 3) Per Duvefelt/Edvin, Ruotsi 6 %, 4) Stella Hagelstam/New Hill Julitrea, Suomi 4 %, 5) Sophie Fleming Tärnström/Schumi, Ruotsi 1 %, 5) Dina Ellerman/Landy's Akvarel, Eesti 1 %, 5) Emilie Brolin/Briman, Ruotsi 1 %, 5) Maria Pyykönen/Zelle, Suomi 1 %