Koulutuomarin näkökulmasta

Kansainvälisissä kilpailuissa on arvostelutuomareita jopa 7 ja kansallisissa 2–5. Kilpailuradan koko on 20 x 60 m (kansainvälisissä aina) tai 20 x 40 m. Radat on merkitty kirjaimin, joiden perusteella tiedetään mitä missäkin kohdin pitäisi tapahtua ohjelmasta riippuen.

Kansainvälinen ratsastusliitto FEI julkaisee kansainvälisten kilpailujen ohjelmat ja Suomen Ratsastajainliitto SRL kotimaisten kilpailujen ohjelmat. Ohjelmat löytyvät liittojen internetsivuilta samoin kuin kilpailuissa noudatettavat säännöt (ks etusivu ja linkit).

Eritasoisia ohjelmia on lukuisia eri vaikeustasoilla, jotka ovat helpoimmasta vaikeimpaan lukien:
Helppo C, Helppo B, Helppo A, Vaativa B, Vaativa A, Vaikea B ja Vaikea A (Grand Prix = GP). Ohjelmat sisältävät n. 20 - 30 arvostelukohtaa, joista kukin tuomari antaa pisteitä 0:sta 10:een. Tulokset julkaistaan nykyisin keskiarvoina, joka mahdollistaa niiden vertailemisen.

Suoritus, jonka keskiarvo hipoo kahdeksaa, on käytännössä loistoluokkaa. Vasta aivan viime vuosina on hevosjalostus ruvennut tuottamaan hevosia, jotka huippuammattilaisten ratsastamina ovat kyenneet jopa yli 90% keskiarvoihin  ja saaneet pöytäkirjoihin useita täysiä kymppejä.

Alle viitosen numerot ovat ala-arvoisia ja niiden saaminen edellyttää pahaa virhettä tai askellajin epäpuhtautta. Näin ollen keskiarvon ollessa alle 5 on suoritus hylätty.
.
1–3:ea tuomaria käytettäessä nämä istuvat pääsääntöisesti lyhyellä sivulla (H:n, C:n ja M:n kohdalla), joskin tilan salliessa nykyisin osin myös keskellä pitkää sivua. Lyhyellä sivulla istuvat arvostelutuomarit näkevät parhaiten esim. hevosen suoruuden ja taivutukset kun taas pitkällä sivulla olevat näkevät selvimmin mm virheet askellajeissa ja siirtymisissä sekä hevosen muodossa.

Mihin tuomarit kiinnittävät huomiota

Arvostelun lähtökohtana ovat yleisvaikutelman neljä eri kohtaa: Hevosen liikkeet, lennokkuus (schwung) ja kuuliaisuus sekä ratsastajan osuus ovat seikkoja, joita tuomarit tarkkailevat koko suorituksen ajan ja ne ovat ne kaikkein olennaisimmat asiat. Nämä peruskohdat säilyvät kunkin ratsukon kohdalla usein suurinpiirtein ennallaan ainakin saman askellajin liikkeiden kohdalla, joten arvosanatkin voivat olla melko tasaisia, ellei satu yllättävää virhettä tai jokin liike onnistuu erityisen hyvin.

Toiseksi tarkkaillaan kunkin arvostelukohdan teknistä suoritustapaa (oikeat tiet, täsmällisyys).
Ja näistä sitten hiukan lähemmin.

YLEISVAIKUTELMA

Askellajit, vapaus, puhtaus ja säännöllisyys

Hyvät, tahdikkaat ja puhtaat liikkeet ovat kouluratsastuksen peruspilareita. Hevosurheiluun liittyy olennaisesti myös hevosten kasvatus ja jalostus, jonka tarkoituksena on kehittää mahdollisimman hyviä yksilöitä. Puhtaat liikkeet, rakenne ja suorituskyky kulkevat pääsääntöisesti käsi kädessä.

Liikkeiden niin käynnissä (selvästi nelitahtinen), ravissa (selvästi kaksitahtinen ja riittävä liitovaihe) kuin laukassa (selvästi kolmitahtinen) tulee olla irtonaisia ja täysin säännöllisiä. Tahdin pitäisi säilyä myös kulmissa, pienillä volteilla ja taivutuksissa samoinkuin keski- ja lisätyissä askellajeissa.

Käynti on askellaji, jonka ratsastaja helpoimmin turmelee väärällä koulutuksella, joka johtaa usein passimaiseen käyntiin l. saman puolen jalat astuvat samaan aikaan. Siitä johtuen käyntiarvosanat yleensä arvostellaan kertoimella 2.

Keskikäynnissä, -ravissa ja -laukassa tulee askeleen selvästi pidentyä tahdin kärsimättä. Lisätyissä askellajeissa niiden pitäisi venyä äärimmilleen.

Lennokkuus (schwung), eteenpäinpyrkimys, askeleen joustavuus, selän jäntevyys ja takaosan työskentely

Tämä kohta menee osittain ristiiin seuraavan kohdan, kuuliaisuuden kanssa. Huomio kiinnitetään enemmän takaosan toimintaan kun taas seuraavassa katsotaan enemmän etuosaan.

Oikein koulutetun ja voimistellun hevosen vartalo muodostaa sananmukaisesti jäntevän jousen, jonka kaari alkaa hevosen suusta (kuolaimet) ja päättyy takajalkojen vuohisiin (ratsastajan pohkeet ja vartalon paino).

Ohjelmien vaikeusasteen kasvaessa vaaditaan hevosen kokoamisen asteittaista lisääntymistä. Kokoaminen tarkoittaa sitä, että hevonen saatuaana etuosaansa kuormittavan ylimääräisen painon selkäänsä (ratsastajan) siirtää vähitellen yhä suuremman osan kuormituksesta takajalkojen tehtäväksi ja löytää näin uudelleen tasapainotilan.

Lihakset voimistellaan vahvoiksi, nivelet mahdollisimman notkeiksi ja koko hevonen taipuisaksi ja elastiseksi. Hevonen taivuttaa takajalkojen nivelet selästä alkaen voimakkaammin ja työntää paremmin takaa eteen liikkuen irtonaisesti mutta kuitenkin jäntevästi.

Koulutuksessa on äärimmäisen tärkeää henkisen vireyden ylläpitäminen. Kilpailukumppanin pitäisi olla hyväntuulinen ja tehdä “työnsä” mielellään. Ellei tätä huomioida, kärsii eteenpäinpyrkimys – hyvin olennainen seikka, joka varmasti pistää jokaisen arvostelutuomarin silmään.

Kuuliaisuus, tarkkaavaisuus ja luottavaisuus, sopusointuisuus (harmonia), liikkeiden keveys ja vaivattomuus, kuolaintuntuman pehmeys ja etuosan keveys

Harmoniasta tässä on kyse ennenkaikkea. Hevonen myötää niskastaan, kun sen takaosa on hyvin alla ja liikkuu ryhdikkäästi. Kaula kauniisti kaarella ei siis ole itsetarkoitus vaan saadaan palkintona hyvästä työskentelystä. hevosen tulisi olla aivan pehmeästi kuolaintuella. Suun aukominen, pään heittely ja muut samantapaiset ovat pahoja virheitä ja usein merkkejä virheellisestä koulutuksesta.

Ohjilla peräänantoon pakotettu hevonen on yleensä jännittynyt eikä liiku irtonaisesti, vaan selkä jäykkänä eikä veny lisätyissä askellajeissa – yleensä myös enemmän tai vähemmän kuolaimen takana.

Ratsastajan asento ja istunta, apujen käytön moitteettomuus ja vaikutus hevoseen

Ratsastajan apujen (kädet, painoavut, pohkeet) tulee olla mahdollisimman huomaamattomat. Ohjista vetäminen, potkiminen kantapäillä, kannuksilla kaivaminen ja ääniavut kuten maiskutus ovat pahoja virheitä. Todella taidolla koulutettu hevonen tottelee melkeinpä pelkkää ajatusta. Mitä sujuvamman ja helpomman näköistä, sitä parempi suoritus